Henrik Pathiranen Lumous ja värinä on määrätietoista liikettä toisiaan läpäisevissä tiloissa. Tila tarkoittaa tässä myös sanan vähemmän ilmeisiä ulottuvuuksia, aivan kuten ulottuvuus merkitsee teoksessa uusia yllättäviä jäsennyksiä. Lopulta tekstihahmon, merkin ja kuvan rajat alkavat huojua kun ”etäisyydet kutistuvat käsitettäviksi / kun otamme tai annamme / etäisyydestä etäisyyttä”.

Lumous ja värinä toteuttaa tilallista ajatteluaan tavoilla, joihin vain painotuote pystyy. Sen tyylikeinoihiin kuuluu esimerkiksi konkreettista runoutta muistuttavia sarjoja, jotka laveeraavat tason ja ulottuvuuksien rajoja, noilla rajoilla häilyviä minimalistisia havaintoja, sekä tilaa koskevaa esseistisempää kirjoittamista.

Pathiranen läpeensä tyylikäs runous osoittaa, että kun uneksunta kohtaa uusia tiloja, se jäsentyy noiden tilojen avulla toisin. Näin Lumous ja värinä suorittaa eräänlaista kuvallisen aikakautemme takaisinmallinnusta. Se kysyy, miten maailma on ymmärrettu kuvallisen esittämisen eri vaiheissa, antiikista keskiajan kautta modernismiin, ja millaista tietoa nykyinen kuvakulttuuri on unohtanut. Voisiko aiemmin saavutetut ymmärtämisen muodot palata taas omaamme, täydentää visuaalisen uneksunnan muotoja? Ehkä on aika astua ulos kokijan mukaan määrittyvästä keskeisperspektiivistä?